Vantaa on yksi Suomen suurimmista kaupungeista, vaikka se ei aina tulekaan huomioiduksi sellaisena Helsingin, Turun ja esimerkiksi Tampereen joukkoon syystä tai toisesta. Vantaalla asuu noin 200 000 ihmistä joten sieltä on ehtinyt vuosien varrella nousta monia maassamme tunnettuja ja jopa maamme ulkopuolella tunnettuutta niittäneitä ihmisiä. Näiden joukkoon mahtuvat muun muassa sellaiset ihmiset kuten formulatähti Mika Häkkinen, muusikko ja kapelimestari Jari Puhakka sekä maamme ensimmäinen formula 1 -tähti ja maailmanmestari Keijo ”Keke” Rosberg. Nykyisin Vantaalta löytyvät esimerkiksi Suomen menestyneimpiin misseihin kuuluva Lola Odusoga ja laulaja Maarit Hurmerinta. Myös räppäri Cheek yhdistetään usein Vantaaseen huolimatta siitä, että tähden varsinanen koti sijaitsee Lahdessa ja on elänyt siellä suurimman osan elämästään. Jos olet kiinnostunut tietämään myös Vantaan roolista digitaalisessa markkinoinnissa ja bisnesasioissa tai satut omistamaan yrityksen Vantaalla ja haluat saada sen kasvamaan verkkomarkkinoinnin avulla, vieraile pääsivullamme ja opit miten edellä mainitut onnistuvat varsin helposti avullamme.