syyskuu 22, 2016 Mikko Laine

Voitko itse tehdä hakukoneoptimoinnin sivustollesi?

hakukoneoptimointi-itse

Toisinaan törmään yritysten omistajiin, jotka ovat päättäneet itse tehdä hakukoneoptimoinnin sivustolleen. He ovat käyttäneet tietolähteinä internetistä löytämäänsä tietoa tai joskus he ovat jopa käyneet kurssin aiheesta. Siinä ei tietenkään ole mitään vikaa mutta tähän mennessä en valitettavasti ole kuitenkaan koskaan vielä kuullut kenestäkään, joka olisi tässä onnistunut hyvin tuloksin. Päinvastoin monet asiakkaani kertovat yrittäneensä optimointia itse siinä onnistumatta. Tyypillisesti he kyllä onnistuvat usein saamaan sivustonsa sivuille 2-3 asti mutta se ei valitettavasti riitä tuomaan hakukoneoptimoinnin etuja. Vain sivu 1 merkitsee. Hakukoneoptimointi ei ole rakettitiedettä mutta se muuttuu joka vuosi mutkikkaammaksi. Näin ollen on erittäin vaikea uskoa, että 2 tai 3 päivän kurssilla voisi oppia kaikkea tarvittavaa kokonaisen alan hallitakseen. En itse ainakaan uskoisi oppivani esimerkiksi katon korjausta kahdessa tai kolmessa päivässä, kun ammattilaiset ovat kouluttautuneet ja kehittyneet siinä jopa vuosia. On mielestäni varsin ylimielistä ajatella, että mitään alaa voisi oppia niin nopeasti saati tehdä sitä itse. Sama koskee myös esimerkiksi ”sukulaispojan”, ”webmasterin” tai ”IT-velhon” palkkaamista työhön. Tekninen ymmärrys tietokoneista ja internetistä ei ole sama asia kuin Googlen ymmärtäminen. Hakukoneoptimointi perustuu jatkuvaan testaamiseen sekä kovalla työllä opitun tiedon sovellukseen. Hoen usein samaa mutta aina ennen kuin palkkaat hakukoneoptimoijan, pyydä häntä näyttämään tuloksia samana vuonna nostetuista sivustoista. Jos hän ei pysty näyttämään tuloksia, hän huijaa sinua.

  • Tämänkin, hieman negatiivissävyisen, artikkelin kirjoitti Mikko Laine

 

Haluatko todistetusti toimivaa hakukoneoptimointia? Aloita TÄSTÄ.

Haluatko yrityksesi Googlen kärkeen?

100% yrityksemme asiakkaista on noussut Googlen 1. sivulle.
Saadaksesi yrityksellesi saman, parhaiten liikkeelle pääset
tästä.